Kuka Reija?

Olen nelikymppinen, perheellinen, kunnallispoliitikko Hyvinkäältä.

Tulin valituksi Hyvinkään kaupunginvaltuustoon ensimmäistä kertaa vuoden 2012 kuntavaaleissa.  Nyt kolmannella valtuustokaudella olen valtuustotyön lisäksi kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtaja sekä KD:n valtuustoryhmän puheenjohtaja. Keväällä 2022 tulin valituksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoon ja olen myös hv-alueen hallituksen jäsen. Puoluetoiminnassa vaikutan paikallisosaston sekä Uudenmaan piirin puheenjohtajana ja olen myös KD:n puoluehallituksen jäsen.

Työskentelen tällä hetkellä tuotantopäällikkönä kristillisen medialähetysjärjestö Avainmedian palveluksessa. Avainmedia on ollut työnantajani jo vuodesta 2000. Olen valmistunut medianomiksi Tornion taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta vuonna 2000 ja tätä ennen kirjoitin ylioppilaaksi Hyvinkään Yhteiskoulun lukiosta vuonna 1995.

Työkokemusta olen saanut jo peruskouluajoista lähtien erilaisten kesätöiden kautta, jotka sisälsivät mm. toimistotöitä, puhelinvaihteen hoitoa, siivousta ja erilaisia myyntitöitä.

Jos vapaa-aikaa jää perheen ja työn jälkeen, pyrin harrastamaan liikuntaa, joka on ollut aina jossain muodossaan osa elämääni. Uusin laji itselleni ennen lasteni syntymää oli potkunyrkkeily, jota toivon voivani jatkaa vielä jossain vaiheessa. Harrastushistoriasta löytyy hyvinkääläisenä tietysti myös pesäpallo sekä ringette. Soitan myös jonkin verran pianoa ja laulaminen on aina mukavaa, joskus muillekin.

Olen kristitty.

Tausta

Olen syntyjäni hyvinkääläinen, mutta molempien vanhempieni juuret ovat pohjanmaalla. Tietty positiivinen pohjalaisuus on ollut läsnä lapsuuskodissani ja osa siitä on varmasti tarttunut myös itseeni. Isäni on lähtöisin maanviljelijäkodista ja äitini puolestaan tehdastyöläisperheestä, joten kummankin heidän kauttaan arvostus työtä ja työntekoa kohtaan sekä maaseudun merkitys ovat itselleni sisäsyntyisiä.

Opiskelin Torniossa ja sinä aikana sain mahdollisuuden eri harjoittelujaksojen yhteydessä asua myös Kreikassa ja Israelissa. Valmistumiseni jälkeen työskentelin myös puolen vuoden ajan Saksassa. Näiden ulkomaan jaksojen kautta sain kansainvälistä kokemusta ja oppia eri kulttuurien keskellä toimimisesta. Myös nykyinen työpaikkani on kansainvälinen ja monikulttuurinen yhteisö.

Politiikka

Lähdin aktiivisesti mukaan politiikkaan vasta aikuisella iällä lasten syntymän jälkeen. Tätä ennen olin lähinnä ollut aktiivinen asioiden sivusta seuraaja. Oman perheen saaminen sysäsi kuitenkin konkreettisemmin miettimään millaisessa maassa ja ympäristössä perheeni ja varsinkin lapseni elävät ja tulevat elämään.

Pyyntö lähteä vuoden 2012 kuntavaaleihin ehdokkaaksi oli konkreettinen haaste lähteä mukaan olemaan osa sitä yhteisiä asioita hoitavaa ja niistä päättävää porukkaa, joita poliitikoiksikin kutsutaan. Lähdin ensikertalaisena ehdolle ja tulin valituksi Hyvinkään kaupunginvaltuustoon.

Miksi KD?

Minulle kristillisdemokratia merkitsee selkeää arvoperustaa, jolle päätöksenteko yhteisistä asioista rakentuu. KD on poliittinen puolue, jonka tarkoitus on vaikuttaa yhteisiin asioihin kaikilla yhteiskuntaa koskevilla osa-alueilla kristilliseltä arvopohjalta. Yhteiskunnan onnistuminen tehtävässään on suoraan nähtävissä siinä miten se kohtelee kaikista heikommassa asemassa olevia jäseniään.

Kaikilla ei tämän päivän Suomessa ole vielä asiat hyvin eikä Suomi voi hyvin. Näiden epäkohtien korjaamiseen tarvitaan kristillisdemokratiaa ja kristillisdemokraatteja enemmän kuin koskaan aikaisemmin.