Julkaistu: 27.2. Aamuposti, Länsi-Uusimaa
Suomessa on tällä hetkellä noin 350 000 omaishoitajaa, joiden työllä yhteiskunta säästää miljoonia. Omaishoidon tuki on 440 euroa, kun vastaavasti laitospaikka maksaa 3500 – 9000 euroa kuukaudessa. Omaishoitajat tekevät siis suuren palveluksen yhteiskunnalle. Jotta puheet omaishoidon arvostamisesta voidaan ottaa todesta, tulisi tehdä myös konkreettisia toimia. Omaishoidon tuelle tulisi säätää koko maata kattavat, hyvät ja yhteneväiset kriteerit, korottaa tuen määrää ja tehdä siitä verovapaata tuloa. Maksaminen tulisi siirtää Kelalle, jotta eriarvoisuus kuntien välillä poistuisi. Nykyjärjestelmässä on tullut esiin tapauksia, joissa kunnan määrärahojen loputtua, omaishoitaja on jäänyt kokonaan ilman korvausta. Edellisten lisäksi omaishoitajille tulisi turvata sijaisapu vapaapäivien ja virkistyspäivien ajaksi. Osa omaishoitajista käy myös työssä, joten työelämän ja omaishoidon yhdistämistä olisi tärkeää helpottaa ja tukea. Tarvitaan siis konkreettisia tekoja, joiden kautta yhteiskunta kannustaisi nykyistä enemmän omaishoitajaksi ryhtymistä ja omaishoitajuuden arvostus näkyisi myös käytännössä.