Kirjoittajan arkistot:Reija

Parempaa perhepolitiikkaa

Julkaistu , kirjoittanut

Perhe, kaikissa sen moninaisissa muodoissaan, on yhä yhteiskuntamme perusyksikkö. Kun perheissä voidaan hyvin, usein myös lähiyhteisöissä voidaan hyvin. Syntyvyys on laskenut jo pitkään. Suunnan pitäisi monestakin syystä muuttua.  Jotta lapsista haaveilevien perheiden ei tarvitse epävarman tulevaisuuden tähden luopua lapsihaaveistaan, tarvitsemme hyviä, perheitä koskevia päätöksiä, jotka kannustavat lapsihaaveiden toteuttamiseen. Tarvitaan siis konkreettisia toimia, joilla lapsiperheiden arkea voidaan helpottaa. Perhetukia on korotettava ja saatava joustavuutta opiskelun työn ja perheen yhteensovittamiseen. Perhevapaisiin tarvitaan kiintiöiden sijaan joustavuutta. Perheiden on saatava päättää itse lastensa hoidosta ilman valtion sanelua. Vanhempien mahdollisuutta osa-aikaisen työn tekemiseen tulee parantaa. 

On päästävä irti vaalikausittaisesta ajattelusta kohti pitkän tähtäimen hyvinvoinnin rakentamista. Panostukset kasvaviin lapsiin, heidän opetukseensa ja hyvinvointiinsa, tuottavat hyvinvointia ja elinvoimaa pitkällä tähtäimellä. Varhaiskasvatuksen laatua on parannettava lisäämällä päivähoidon henkilökuntaa. Samoin perusopetuksessa tarvitaan pienempiä luokkakokoja ja erityisoppilaille on löydettävä riittävästi tukea. Lapsi- ja perheystävällinen politiikka on kaukokatseista ja välttämätöntä tulevaisuuspolitiikkaa ikääntyvässä Suomessa.

Omaishoito on saatava kuntoon

Julkaistu , kirjoittanut

Julkaistu: 27.2. Aamuposti, Länsi-Uusimaa

Suomessa on tällä hetkellä noin 350 000 omaishoitajaa, joiden työllä yhteiskunta säästää miljoonia. Omaishoidon tuki on 440 euroa, kun vastaavasti laitospaikka maksaa 3500 – 9000 euroa kuukaudessa. Omaishoitajat tekevät siis suuren palveluksen yhteiskunnalle. Jotta puheet omaishoidon arvostamisesta voidaan ottaa todesta, tulisi tehdä myös konkreettisia toimia. Omaishoidon tuelle tulisi säätää koko maata kattavat, hyvät ja yhteneväiset kriteerit, korottaa tuen määrää ja tehdä siitä verovapaata tuloa. Maksaminen tulisi siirtää Kelalle, jotta eriarvoisuus   kuntien välillä poistuisi. Nykyjärjestelmässä on tullut esiin tapauksia, joissa kunnan määrärahojen loputtua, omaishoitaja on jäänyt kokonaan ilman korvausta. Edellisten lisäksi omaishoitajille tulisi turvata sijaisapu vapaapäivien ja virkistyspäivien ajaksi. Osa omaishoitajista käy myös työssä, joten työelämän ja omaishoidon yhdistämistä olisi tärkeää helpottaa ja tukea. Tarvitaan siis konkreettisia tekoja, joiden kautta yhteiskunta kannustaisi nykyistä enemmän omaishoitajaksi ryhtymistä ja omaishoitajuuden arvostus näkyisi myös käytännössä.

On kysymys luottamuksesta

Julkaistu , kirjoittanut

Viime viikkoina päällimmäinen puheenaihe ovat olleet vanhukset ja heille tarjottava hoivapalvelu. Syitä kuohuttaneisiin räikeisiin hoitovirheisiin ja riittämättömään hoivaan on haettu monesta suunnasta. On katsottu hoitajamitoitukseen, työvuorojen junailuun, on valitettu valvonnan puutetta, kilpailutuksen osaamattomuutta ja taivasteltu hoivapalveluyrittäjien suuria palkkoja. 

Suomalaiset ovat luottavaista kansaa. Kun suomalainen jotain sanoo, siihen on yleensä voinut luottaa. Näin oli ennen, mutta en voi olla miettimättä sitä, onko eurosta tullut jo niin vahva konsultti, että enää näin ei olekaan? Onko nykystandardi jo sellainen, että jos lakiin on säädetty jonkin asian minimi tai suositus, siitä tulee automaattisesti myös maksimi ja asiaa voidaan jopa tulkita niin, ettei edes se minimi enää toteudu? Viimeistään nyt esille tulleiden epäkohtien myötä, monen luottamus suomalaista yhteiskuntaa kohtaan horjuu. Voinko enää luottaa, että saan iäkkäänä ja apua tarvitsevana hyvää hoitoa, voinko sittenkään luottaa, että päiväkoti johon lapseni vien, on palkannut tarpeeksi hoitavia käsipareja pienimpiämme hoitamaan, saanko jostain vielä apua, jos elämänhallintani syystä tai toisesta romahtaa? Syyllisiä epäluottamuksen syntyyn voisi olla kohtalaisen helppoakin listata, mutta mitä jos nyt viimeistään pysähtyisimme ja tarkistaisimme mitkä arvot ovat todella niitä, joiden pohjalta haluamme Suomea ja sen yhteiskuntaa rakentaa? Rakennammeko maatamme vahvojen ehdoilla heikoimpien ihmisarvon unohtaen vai voisiko olla niin, että sittenkin jokaisen ihmisen jakamattoman ihmisarvon kunnioittaminen kaikissa elämän vaiheissa, työhön ja työteliäisyyteen kannustaminen, heikoimmista huolehtiminen sekä perheiden arvon tunnustamisen yhteiskunnan perusyksikkönä voisivat olla yhteiskuntamme kulmakivet? Haastan sinua miettimään, ovatko nämä arvot kenties myös lähimpänä sinun sydäntäsi? Jos vastaat kyllä, Kristillisdemokraatit on sinun puolueesi. Päätöksenteossa arvoilla nimittäin on väliä ja KD:n selkeä tavoite on sellaisen Suomen rakentaminen, johon voimme luottaa. 

Demokratian kulmakivi

Julkaistu , kirjoittanut

Julkaistu: Aamuposti 28.1.2019

Tammikuun puolessa välissä julkaistiin poliittisesti sitoutumattoman Open Doors -järjestön julkaisema World Watch List, joka seuraa kristittyjen uskonnonvapaustilannetta 150 maassa. Listauksen mukaan tällä hetkellä joka 9. kristitty kokee vakavaa vainoa, kun viime vuoden raportissa luku oli joka kahdestoista. Seuratuista 150 maasta 73:ssa kristityt kokivat äärimmäistä, erittäin vakavaa tai vakavaa vainoa. Miksi tämän pitäisi kiinnostaa meitä? Vaikka uskonnonvapaus on keskeinen ihmisoikeus, on nähtävissä, että niissä maissa missä uskonnonvapaus ei toteudu, harvoin toteutuvat muutkaan ihmisoikeudet. World Watch List ei siis kerro vain yhden uskontoryhmän asemasta vaan heijastaa laajempaa yhteiskunnallista tilannetta. 

On syytä pysyä hereillä ja muistaa, että meillä vallitseva uskonnonvapaus ei ole itsestäänselvyys vaan se on tietoinen arvovalinta ja vapaan yhteiskuntamme ja demokratian kulmakivi. Uskonnonvapaus tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden uskoa tai olla uskomatta tai oikeuden vaihtaa uskontoa. Viime vuosina on ollut nähtävissä, että monissa Euroopankin maissa uskonto halutaan painaa piiloon ja sulkea kaikki uskonnollisuus pois julkisesta elämästä. Tämä ei kuitenkaan ole uskonnonvapauden näkökulmasta oikein, sillä silloin julkisessa elämässä kallistutaan suosimaan ei-uskonnollisia maailmankatsomuksia. Samaan aikaan taas esimerkiksi islamilaistuneessa Turkissa on aiempaa vaikeampaa olla vaikkapa ateisti. Tähän aiheeseen liittyen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toteaa tuoreessa kolumnissa, että demokratian kypsyyttä osoittaakin se, onko vallanpitäjä valmis suojelemaan myös vähemmistöjä, vaikka enemmistön numeerisella vallalla heidät voisi sivuuttaa. Toiselle pyhien asioiden kunnioitus on osa ihmisyyttä, vaikka itse ajattelisi toisin. Tässä asiassa ihmiskunnalla on vielä matkaa kuljettavana, jotta maailmasta tulisi parempi paikka meille erilaisille ihmisille elää.

Muistan kädet kaulallani

Julkaistu , kirjoittanut

Julkaistu: Aamuposti 18.8.2018

Yhtäkkiä havahdun kesken unieni ja kehoni muistaa vuosikymmenien jälkeen konkreettisesti sen tunteen, kun ylemmän luokan poika puristaa minua kaksin käsin kurkusta ja tuijottaa vihaisesti. Juuri kun tunnen todella tukehtuvani, hän paiskaa minut hankeen. Mitä oikein tapahtui? Miksi tuo poika kävi minuun käsiksi? Olin eka- tai tokaluokkalainen ja tulossa yksin koulusta kotiin, kun sanaakaan sanomatta, ilman mitään selkeää syytä, poika kävi kimppuuni. En ollut koko lapsuuteni aikana joutunut kohtaamaan vastaavaa tilannetta enkä kerta kaikkiaan lapsen mielessäni pystynyt käsittämään miksi joku voi tehdä minulle niin. Vastaava tilanne tapahtui jonkin ajan kuluttua uudestaan ja sen jälkeen aloin kulkemaan kotiin eri reittejä ja varmistamaan jo koulun pihassa, etten vahingossakaan ollut lähdössä kotiin samaan aikaan tuon pojan kanssa. Jos kotimatkalle ei sattunut kulkemaan kaveria samaa matkaa, kotimatkat olivat yksin kulkiessa ahdistavia ja jopa pelottavia. Käyköhän kohta joku taas kimppuuni? Koska en voinut ymmärtää tapahtunutta enkä osannut sanoittaa sitä, en myöskään kertonut siitä kotona. Ajan myötä kotiinpaluurutiinit vakiintuivat ja sain olla rauhassa. Pari vuosikymmentä tapahtuneen jälkeen odotin esikoistani, kun tuo jo unohduksiin painunut tapahtuma ja fyysinen tunne kuristamisesta jostain syystä pulpahtivat pintaan. Tuon muiston herättämänä päätin silloin, että kysyn varmasti omilta lapsiltani mitä koulussa ja koulumatkoilla oikeasti tapahtuu. Tänä päivänä kiusaamisen muodot ovat niin moninaiset, että äitinä se joskus pelottaa. Onneksi tähän päivään mennessä olen saanut kielteisiä vastauksia kiusaamisuteluihini, mutta valitettavasti kaikkien kohdalla ei ole niin. Jokainen kiusaamistilanne on liikaa ja murentaa pala kerrallaan kiusatun persoonaa. Uskon, että Hyvinkään kouluissa on tahtotila tehdä kaikki mahdollinen kiusaamisen ehkäisemiseksi ja syntyneiden tilanteiden selvittämiseksi. Mikäli jossain näin ei ole, on siinä parantamisen paikka. On ehdottoman tärkeää tehdä kaikille koululaisille tiettäväksi, ettei kiusaaja ole kingi vaan ihan jokaisella on oikeus käydä koulua omana itsenään on hän sitten se luokan hiljaisin poika tai puheliain tyttö, hikari tai hitaampi oppija, vitsiniekka tai tosikko. Erilaiset persoonat ovat rikkaus ja sitä rikkautta meidän tulee vaalia – myös meidän aikuisten kesken.