Julkaistu: Aamuposti 16.1.2018

Uusi vuosi on ottanut jo kovaa vauhtia ensi askeleitaan, lasten koulut ovat jälleen alkaneet ja töihin on palattu kalenteri täynnä uudenvuodenlupauksia.

Eräs opettajatuttavani oli kysynyt opettamiltaan ekaluokkalaisilta arvioita päättyneestä syyslukukaudesta pyytäen täydentämään muun muassa lauseita: Onnistuin hienosti…  tai Olen oppinut tänä syksynä…

Hän kertoi yhden oppilaan täydentäneen onnistumiseen liittyvän lauseen yksinkertaisesti sanalla ”kaikessa”. 

Onnistuin hienosti kaikessa! Mietin, koska viimeksi itse olisin tohtinut todeta täyttä itsevarmuutta tuntien, että nyt onnistuin – kaikessa. Onko niin, että näin aikuisena ne onnistumisen mittarit tulee asetettua armottoman korkealle ja siksi niiden tavoittaminenkin jää usein vain haaveeksi? Olemmeko me aikuiset liian ankaria itsellemme ja vertaammeko liian monessa asiassa turhaan itseämme toisiin?  Voisiko olla mahdollista, että vaikkemme kokisikaan onnistuneemme ihan ”kaikessa” niin voisimme kuitenkin todeta onnistuneemme monessa asiassa ”ihan hyvin”? 

Opettajatuttavani kertomasta tapauksesta voimaantuneena, päätin jättää itseni ja tekemisteni vähättelyn taka-alalle ja antaa itsellenikin hyvällä omallatunnolla reilun positiivisen arvion viime vuodesta. Teen sen siitäkin huolimatta vaikka vuosi sitten tehty lupaus kunnon kohottamisesta ja puolimaratoniin osallistumisesta jäikin toteutumatta tai vaikka koti pursusi tiskejä ja pyykkejä, kun ovesta tupsahti joku käymään tai kun äitinä hermostuin lapsille joskus turhasta enkä aina muistanut koulun tiedotteista huolimatta pakata lapselle tarvittavia eväitä kouluun. Tätä listaa olisi muuten yllättävän helppo jatkaa, joten käännän heti suuntaa. 

Olen varma, että jos tekisimme omaa listaa viime vuoden tekemisistämme, niin vaikka emme ehkä voisi omalta osaltamme kirjoittaa onnistuneemme aivan kaikessa niin eiköhän listalle ilmestyisi kaikesta huolimatta monen monta hienosti mennyttä asiaa. Onnistumisen riemua siis meille kaikille tähän vuoteen!