Paremman sisäilman puolesta

Julkaistu: Aamuposti 5.4.2018

Olemme Hyvinkäällä siinä onnellisessa tilanteessa, että kaupungin omistamien ja vuokraamien kiinteistöjen sisäilmatilanne on pääosin hyvällä mallilla. Kaupunginjohtaja asetti kymmenen vuotta sitten sisäilmatyöryhmän etsimään ratkaisuja ja käynnistämään toimenpiteitä sisäilman laadun parantamiseksi, ongelmien selvittämiseksi ja poistamiseksi kaupungin omistamissa ja vuokraamissa kiinteistöissä. Joissain tapauksissa ongelmien ilmettyä, toimintamalli ei ole ollut kaikilla selvä, joten näimme kristillisdemokraattisessa valtuustoryhmässä aiheelliseksi tehdä valtuustoaloitteen selkeän toimintamallin luomiseksi sisäilmaongelmien ilmenemisen varalle kaupungin omistamissa kiinteistöissä. Jätimme aloitteen viime joulukuussa ja iloksemme aloite käsiteltiin erittäin nopeasti.  Vastaus saatiin jo maaliskuun valtuuston kokouksessa ja uusia toimenpiteitä asian sujuvoittamiseksi ja selkiyttämiseksi on näköpiirissä. Mitä siis tullaan tekemään? Ensinnäkin kaupunki on parhaillaan hankkimassa järjestelmää, jonka avulla sisäilmaongelmasta voi tehdä sähköisen ilmoituksen mikä välittyy heti sisäilmatyöryhmän jäsenille. Ilmoitusten käsittelyprosessiin tullaan laatimaan selkeä kuvaus ja sisäilmatyöryhmän jäsenten vastuita ja rooleja tullaan entisestään selkiyttämään. Uusi ilmoitusjärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön mahdollisimman pian. Toisekseen kaupungille ollaan parhaillaan palkkaamassa turvallisuus- ja riskienhallinnan koordinaattoria, jonka työtehtäviin sisäilmatyöryhmän vetovastuu tulee jatkossa kuulumaan. Tiedotusta asiasta tullaan vielä lisäämään. Virkamiesten vastauksista kävi selvästi ilmi, että sisäilma-asiat ovat tärkeysjärjestyksessä korkealla ja niihin halutaan kokonaisuudessaan Hyvinkäällä panostaa. Hyvä niin, sillä valtakunnallisesti arviolta 800 000 suomalaista altistuu vuosittain rakennusten kosteusvaurioille ja kymmenet tuhannet oirehtivat päivittäin. Onneksi Hyvinkäällä tälle asialle ei olla ummistettu silmiä vaan tahtotila on taata kaikille, niin aikuisille kuin lapsille terveelliset tilat työskennellä.