Julkaistu: Aamuposti 12.3.2018
Suomen nykyinen työkykyisten ja työikäisten sosiaaliturvajärjestelmä on tullut tiensä päähän. Kristillisdemokraatit ovat vuodesta 2015 esittäneet kannustavan perusturvan mallia, joka korvaisi nykyisen monimutkaisen perusturvan ja lisäisi työnteon kannustimia. Mallin pohjana on käytetty Ison-Britannian Universal Credit -järjestelmää ja sen perusidea on yhdistää erityyppiset perusturvaetuudet yhdeksi yleistueksi, jossa huomioidaan muun muassa perhetilanne ja asumisjärjestelyt. Tuki on harkinnanvarainen ja vähenee ilman kynnyksiä tulojen kasvaessa. Ensi vuonna Suomessa otetaan käyttöön reaaliaikainen tulorekisteri, joka mahdollistaa tällaisen tavan toimia. Myös ikävästä takaisinperinnästä voidaan suurelta osin välttyä, kun tuet ja palkat sovitetaan yhteen jo maksettaessa. Asiakkaan näkökulmasta päästäisiin ns. yhden luukun periaatteeseen ja kymmenien hakulomakkeiden ja selvitysten viidakosta päästään yhteen hakemukseen, jota päivitetään vain tarvittaessa olosuhteiden tai perhetilanteen muuttuessa. Nykyisessä järjestelmässä on kannattavaa työllistyä pääosin työttömyyttä edeltäneelle palkkatasolle, mutta kannustava perusturva on nimenomaa kannustava siten, että nyt myös lyhytaikaisen ja osa-aikaisenkin työn vastaanottaminen olisi kannattavaa. Kristillisdemokraattien puoluesihteerin Asmo Maanselän kirjoittama kirjanen ”Kannustava perusturva” on saanut alan professoreilta hyviä arvosteluja ja innostanut myös muiden puolueiden poliitikkoja. Maaliskuun alussa OECD ryhtyi suosittamaan samankaltaista mallia Suomelle. OECD:n laskelmien mukaan se nostaisi jopa 90 000 ihmistä köyhyydestä. Sen sijaan hallituksen meneillään olevan kokeilun mukainen perustulo, jota muun muassa vihreät ovat voimakkaasti ajaneet, ei toimi ja vain lisäisi köyhyyttä. Sosiaaliturvan uudistaminen tarvitsee rinnalleen myös panostusta työttömien palveluihin, kun työttömyystuesta tulee osa yhdistettyä perusturvaa. Henkilökohtainen työnohjaus ja suunnitelma edistävät työllistymistä. Ongelmat vähenevät, kun jokaisen tilanne huomioidaan yksilönä. Kannustava perusturva on yksinkertainen, yksilökohtainen ja ennen kaikkea se ei passivoi vaan on työhön kannustava.