Vaalien jälkeen suomalaiset siirtynevät seuraavaksi odottamaan miten euroviisuihin lähteävä edustajamme PKN eli Pentti Kurikan nimipäivät pärjää ison yleisön edessä. PKN:n valinnan jälkeen Suomessa ehdittiin kauhistua sitä kuinka takapajuisena maana Suomi näyttäytyykään, kun ilmi kävi se tosiseikka, että Suomi ei ollut vieläkään ratifioinut vuonna 2007 allekirjoittamaansa YK:n vammaisten yleissopimusta. Suomi on viimeisiä EU-maita, jossa sopimusta ei ole vielä saatettu voimaan loppuun asti. Maaliskuussa eduskunta kuitenkin hyväksyi viimeisimpinä päätöksinään kyseisen sopimuksen, mutta sen loppuun vienti ja yhdenmukaistaminen oman lainsäädäntömme kanssa jäi seuraavalle eduskunnalle.
Loppu hyvin, kaikki hyvin – voimme sittenkin kohtalaisen hyvällä omalla tunnolla lähteä Itävaltaan.
Mutta mitenkähän asiat ovat Itävallassa? Kuinka hyvällä omalla tunnolla he vastaanottavat suomalaiset kisaajat? Tämän pienen kotimaisen kuohahduksen jälkeen muistin lukeneeni viime lokakuussa artikkelin (RV 2.10.2014) vammaisten tilanteesta Itävallassa tai pikemminkin siitä, ettei sitä ole! Itävallassa on nimittäin yksiselitteinen käytäntö, että kaikki sikiöt, joilla havaitaan jokin vamma, abortoidaan. Toimittaja Ruut Ahonen haastatteli jutussaan suomalaista Honkasen perhettä, jonka poika oli Itävallassa vuonna 2003 syntynyt ainoa Down-lapsi. Sikäläinen mainostelevisio ORF lähetti suomalaisesta perheestä vammaisvuoden merkeissä ohjelman etsittyään viiden vuoden ajan perhettä, jolle olisi syntynyt vammainen lapsi. Perhe oli joutunut raskauden aikana vaihtamaan jopa lääkäriä, koska ensimmäinen hoitava lääkäri kieltäytyi auttamasta, kun raskauden 12 viikolla sikiöllä havaittiin niskapoimuturvotusta. Aborttia tyrkytettiin vielä noin odotusajan puolivälissä. Painostamiseen liittyi myös harhaanjohtavaa tietoa. Annettiin kuva, että kehitysvammaisesta lapsesta tulee hirviö. Onneksi uusi tohtori löytyi, jonka avulla Joosua-poika syntyi.
Verrattuna Itävaltaan, Suomessa laki huomioi vammaiset hyvin. Toimittaja Ahonen kirjoittaa mielestäni osuvasti: ”Länsimainen yhteiskunta korostaa yksilöä, osaamista, koulustusta ja tuottavuutta. Markkinat rummuttavat kauneutta ja vetovoimaa, ja yksilön suosio riippuu lompakon paksuudesta. Miten tämä aravoasteikko sopii vammaisiin ihmisiin? Ei mitenkään. — Länsimaiden nopea etääntyminen kristillisestä arvopohjasta on tehnyt ihmisestä uhanalaisen. Tärkeää ovat suoritus, tulos ja saavutus.”
Yksi syy miksi itse valitsin aikaan omaksi puolueekseni Kristillisdemokraatit kiteytyy juuri tässä arvopohjassa: jokainen ihminen, jokainen elämä on arvokas eikä sitä tule mitata sen pituuden, tehokkuuden tai tuottavuuden mukaan. Yhteiskunnan hyvyys mitataan sillä miten se pitää huolta heikoimmistaan. Kylmien lukujen ja erilaisten uhkakuvienkin keskellä meistä tulee löytää politiikankin teossa kyky nähdä jokaisessa vastaantulijassa lähimmäinen ja ihminen. Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että seuraavan vaalikauden alussa YK:n vammaisten sopimuksen ratifiointi saatetaan Suomessa päätökseen ja pidetään jatkossakin huoli vammaisten asioista. Toivon, että PKN saa keskustelun liikkelle siitä kenellä on oikeus elää, myös Itävallassa.