Muistan kädet kaulallani

Julkaistu: Aamuposti 18.8.2018

Yhtäkkiä havahdun kesken unieni ja kehoni muistaa vuosikymmenien jälkeen konkreettisesti sen tunteen, kun ylemmän luokan poika puristaa minua kaksin käsin kurkusta ja tuijottaa vihaisesti. Juuri kun tunnen todella tukehtuvani, hän paiskaa minut hankeen. Mitä oikein tapahtui? Miksi tuo poika kävi minuun käsiksi? Olin eka- tai tokaluokkalainen ja tulossa yksin koulusta kotiin, kun sanaakaan sanomatta, ilman mitään selkeää syytä, poika kävi kimppuuni. En ollut koko lapsuuteni aikana joutunut kohtaamaan vastaavaa tilannetta enkä kerta kaikkiaan lapsen mielessäni pystynyt käsittämään miksi joku voi tehdä minulle niin. Vastaava tilanne tapahtui jonkin ajan kuluttua uudestaan ja sen jälkeen aloin kulkemaan kotiin eri reittejä ja varmistamaan jo koulun pihassa, etten vahingossakaan ollut lähdössä kotiin samaan aikaan tuon pojan kanssa. Jos kotimatkalle ei sattunut kulkemaan kaveria samaa matkaa, kotimatkat olivat yksin kulkiessa ahdistavia ja jopa pelottavia. Käyköhän kohta joku taas kimppuuni? Koska en voinut ymmärtää tapahtunutta enkä osannut sanoittaa sitä, en myöskään kertonut siitä kotona. Ajan myötä kotiinpaluurutiinit vakiintuivat ja sain olla rauhassa. Pari vuosikymmentä tapahtuneen jälkeen odotin esikoistani, kun tuo jo unohduksiin painunut tapahtuma ja fyysinen tunne kuristamisesta jostain syystä pulpahtivat pintaan. Tuon muiston herättämänä päätin silloin, että kysyn varmasti omilta lapsiltani mitä koulussa ja koulumatkoilla oikeasti tapahtuu. Tänä päivänä kiusaamisen muodot ovat niin moninaiset, että äitinä se joskus pelottaa. Onneksi tähän päivään mennessä olen saanut kielteisiä vastauksia kiusaamisuteluihini, mutta valitettavasti kaikkien kohdalla ei ole niin. Jokainen kiusaamistilanne on liikaa ja murentaa pala kerrallaan kiusatun persoonaa. Uskon, että Hyvinkään kouluissa on tahtotila tehdä kaikki mahdollinen kiusaamisen ehkäisemiseksi ja syntyneiden tilanteiden selvittämiseksi. Mikäli jossain näin ei ole, on siinä parantamisen paikka. On ehdottoman tärkeää tehdä kaikille koululaisille tiettäväksi, ettei kiusaaja ole kingi vaan ihan jokaisella on oikeus käydä koulua omana itsenään on hän sitten se luokan hiljaisin poika tai puheliain tyttö, hikari tai hitaampi oppija, vitsiniekka tai tosikko. Erilaiset persoonat ovat rikkaus ja sitä rikkautta meidän tulee vaalia – myös meidän aikuisten kesken.