Ahdistava muutos

Julkaistu: Aamuposti 4.10.2014 

Sanotaan se heti tähän alkuun: muutos ahdistaa. Muutos on vastenmielinen, pelottava ja epämiellyttävä varsinkin, jos emme tiedä mitä se tuo tullessaan. Monista olisi mukavaa, jos voisi elää ilman suuria muutoksia. Vakaus  ja ennakoitavat asiat ovat mukavia. Ei tarvitse pohtia mitä seurauksia muutos tuo tullessaan eikä sitä miten muutos vaikuttaisi juuri minun elämääni.

Kuten perjantain (2.10.) Aamupostista saimme lukea, kaupungin kaikki toimialat ovat tehneet ehdotuksensa säästötoimista. Tilanne on talouden näkökulmasta vakava ja ymmärrys säästöjen ja leikkausten tarpeesta on saavuttanut kaikki poliittiset ryhmät. Olemme siis väistämättä monelta osin muutoksen edessä. Olen ollut mukana talouden tasapainottamisen ryhmässä ja saanut kuulla totista tekstiä ja esityksiä mistä ehdotetaan säästettävän ja leikattavan. Mieliala näiden kokoontumisten jälkeen ei ole aina ollut kovin korkealla ja huokaukset ovat olleet syviä.

Kevennykseksi todettakoon, että erään toimialan esityksessä saimme työntekijöiden helpotukseksi kuulla, että ”eläköityviä ei täytetä eikä henkilöitä puoliteta”.  Eläkkeelle voi siis jäädä kaupungin viroista turvallisin mielin. Mutta miksi me sitten olemme joutuneet näin kovien säästöjen eteen näin nopealla aikataululla? Syitä on varmasti useampia, mutta isoja syitä voi listata kolme: verotulojen aleneminen, valtionosuuksien merkittävä väheneminen ja Hyvinkään kaupungin ikärakenne.

Kaupungin tilanne heijastelee siis suoraan koko maan tilannetta. Nyt nämä uutisista kuulemamme asiat muuttuvat konkreettisiksi myös Hyvinkäällä. Kuten henkilökohtaisessakin taloudessa vaikeina aikoina niin myös kunnan taloudessa tulee silloin olla realisti ja todeta, että aivan kaikkeen ennen olemassa olleeseen ei tällä hetkellä ole enää varaa eikä velkaakaan voi ottaa yli sen kantokyvyn. Siksi näiden realiteettien edessä Kristillisdemokraattien ryhmä ilmoitti osaltaan olevansa kaupungin toimialojen esittämän säästöpaketin takana.

Valitettavasti tämä on vasta hyvä alku säästämiselle, kuten vs. kaupunginjohtaja Jyrki Mattila totesi. Jatkoa on siis vielä luvassa tulevina vuosina. Yksi kipeistä, isoista leikkauskohteista oli kotihoidontuen Hyvinkää-lisä. Lapsiperheiden tukeminen on KD:lle erittäin tärkeä asia ja siksi emme tästä kevein perustein olleet luopumassa. Tosiasia on kuitenkin se, että Hyvinkää-lisä ei ole lakisääteinen, eikä nykyiselläänkään koske koko ikäluokan lapsia, sen saaminen on ehdollinen ja tarjoaa siis taloudellista tukea vain osalle perheitä.

Positiivista tässä on se, että jos ja kun lihavia vuosia toivottavasti vielä on tulossa, tämän voi palauttaa tilanteen niin muuttuessa. Hyvinkää tarjoaa edelleen ensiluokkaisia varhaiskasvatuspalveluita sisältäen kasvavassa määrin avointa päiväkotitoimintaa ja tukee näin jatkossakin hyvinkääläisiä lapsiperheitä.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta uskon, että nykyisillä valtuutetuilla ja luottamushenkilöillä on tahtoa tehdä erittäinkin vaikeita, mutta kokonaisuuden kannalta hyviä ja kestäviä ratkaisuja koko kaupungin ja kaupunkilaisten parhaaksi.